Suomalaisten alkuperä Suomalaisten kulttuurinen ja etninen alkuperä on oleellinen asia hahmotettaessa muinaisen uskontomme ja mytologioiden kehitystä. Seuraavassa esitellään yleisimpiä käsityksiä siitä, miksi olemme suomalaisia ja miksi olemme juuri täällä. Kuten lukija tulee huomaamaan, nämä käsitykset ovat pahasti ristikkäisiä, mutta se kuuluu asiaan. Tutkimus eteneekin yleensä erilaisia vaihtoehtoja punnitsemalla, eikä tunne lopullisia vastauksia. Jos tuntisi, se ei olisi tiedettä. 1.Mistä me tulimme, P.Kemppainen 2.Suomen kielen tausta arkeologisiin faktoihin suhteutettuna, J.Häkkinen 3.Kuinka meistä tuli itämerensuomalaisia, Evald Tõnisson Mistä me tulimme? Suomalaisten alkuperästä on esitetty eri aikoina hyvinkin erilaisia näkemyksiä, eikä aina hyvää tarkoittaen. Katsomme siis mitä nykyinen tiede on saanut selville. Otsikkokuvan luutalo on ilmeisesti ennallistus vanhimmasta tunnetusta rakennuksesta, jossa varsin monien tutkijoiden mielestä on asunut sitä väkeä, joka sittemmin useammassa aallossa asutti Suomen. Siellä on jopa puhuttu kieltä, jonka suoraan alenevaa kehityslinjaa edustaa nyt puhumamme suomi. Asumus on Ukrainasta, jääkauden aikaisilta mammutinmetsästäjiltä, jotka tutkijoiden käsityksen mukaan olivat kaikkein kylmimpänä aikana itäisimmän Euroopan ainoat asukkaat. Sieltä olemme tulleet, eikä siellä ollut muita. Kartta perustuu proff. Kyösti Julkun toimittamassa "Itämerensuomalaiset -eurooppalainen kansa" -kirjassa olleisiin tietoihin. Osa tutkijoista näkee jääkautisen Euroopan asujaimiston vetäytyneen kylmimmäksi ajaksi kahteen "refugioon", itäisempään ja läntisempään. Suomen alkuperäis-asukkaat ovat joko itäisestä tai molemmista. Tuohon aikaan ei vielä puhuttu uralilaista tai suomalais-ugrilaista kieltä, mutta jotakin joka tuhansia vuosia (?) myöhemmin johti siihen. Siksi "proto-urali". Hieman yleistäen voidaan sanoa, että kartan punainen läiskä oli sen ajankohdan "Suomi". Muu osa Eurooppaa oli tyhjä ihmisistä, ja kaikki nykyisen Suomen (uudelleen) asuttamiseen vaikittaneet populaatiot ovat peräisin karttaan merkityistä asutuista refugioista. Ennen refugio-vaihetta, 20-18 000 BP (Before Present, ennen nykyaikaa), esineistö ja kulttuuri oli samantapaista koko Euroopassa: "... Tämä laaja Gravette-horisontti, joka oli monilta piirteiltään hyvin homogeeninen, ulottui Pyreneiltä Keski-Euroopan yli Moskovan seuduille asti." Hans-Peter Schulz, Muinaistutkija 4/98 "Huomattava seikka on, että yli 15 000:n vuoden ajan on ollut yleiseurooppalainen ihmistyyppi Ranskasta Venäjälle asti, jossa ei tapahtunut kehitystä eri suuntiin, vaikka läntiset ja itäiset populaatiot elivät pitkän ajan eristyksessä toisistaan (välillä 22 000 ja 12 000 BP); vai elivätkö? Hans-Peter Schulz, Muinaistutkija 4/98

Nykyisten käsitysten mukaan mannerjään väistyessä asutus valtasi Pohjoisen Euroopan kahta tietä: "Atlanttinen rannikko-kulttuuri" siirtyi Pohjanmeren ja Norjan rantoja seuraten aina Kuollaan ja Ruijaan asti, jossa he ilmaston tilapäisen kylmenemisen vuoksi jäivät tuhanneksi vuodeksi eristykseen, Komsa-kulttuuriksi. Syynä väestön liikkeisiin oli runsaiden subarktisten riistavarojen vetäytyminen pohjoiseen, ja entisten eteläisten asuinseutujen luontotyypin muuttuminen sellaiseksi, jossa paleoeurooppalaisten metsästäjien erityistaidoista ei ollut hyötyä. Samaan aikaan tärkeimmäksi riistaeläimeksi tuli peura, jonka pyynnin kehittivät uudenlaiseksi elinkeinoksi Hampurin-Creswellin kulttuurin hyvin liikkuvat metsästäjät. Tämä kulttuuri sulatti itseensä vanhempien ja taantuvien Mezin-Kostenkin mammutinmetsästäjien ja läntisen ekspansiivisen Magdalenienin ainekset, ja muovasi etnisen ja kulttuurisen kuvan Britanniasta itäiseen Kunda-kulttuuriin ulottuvalla alueella. Se kansallisuus- ja kulttuuri-pohja, jolta Fennoskandian uudelleenasuttaminen nousi, oli näin muodostunut. Suomen asuttajat olivat peräisin juuri itäisestä Kundasta, joka siis näyttää saaneen aineksia kaikista tärkeimmistä jääkauden eurooppalaisista väestöistä. "Tutkijoiden kesken vallitsee varsin hyvä konsensus siitä, että Suomen asuttaminen tapahtui kaakosta/idästä Kunda-kulttuurin piiristä, ja että seuraavat (mahdollisesti jatkuvat) pienemmät väestönsyötöt mesoliitisella ajalla tulivat samasta kulttuuripiiristä. Koska kivikaudella ei ole havaittavissa huomattavaa väestömigraatiota muualta, voidaan (ainakin toistaiseksi) olettaa, että mesoliittisella ajalla Kundan piiristä tullut populaatio muodostaa Suomen väestön peruselementin." Hans-Peter Schulz, Muinaistutkija 4/98 Eri käsitykset uralilaisen tai suomalais-ugrilaisen kieliryhmän "alkukodista":

Suomen kieli? Suomen kielen tulosuunnasta on esitetty eri aikoina erilaisia näkemyksiä, joista osa on ollut poliittisesti motivoituja. Karttaan on merkitty tärkeimpien kielentutkijoiden ja arkeologien näkemyksiä. Kuten lukija huomaa, "Volgan mutkaan" ei ole yksimielisesti uskottu koskaan, paitsi kansakouluopetuksessa tms.. Oman aikansa johtava suomalainen esihistorian tutkija Aarne Äyräpää huomasi jo 50 vuotta sitten, että Suomen kivikautinen esineistö todistaa kulttuuriyhteydestä Länsi-Eurooppaan, ja muutkin alansa johtavimmat tutkijat ovat omassa työssään käsitelleet esihistoriallisia Suomen asukkaita läntisen eurooppalaisuuden osana. Oscar Almgrenin 1914 esittämä ja ruotsalaisen Erik Rhedinin myöhemmin toistama "alkusuomalaisuuden" rajaaminen koko Itämeren ja Uralin tai Volgan väliselle vyöhykkeelle sopii muuten hyvin Jorma Koivulehdon ja Asko Parpolan nykyisiin näkemyksiin uralilaisen ja indoeurooppalaisen kantakielen samanaikaisuudesta ja rinnakkaisuudesta ala-Volgalla noin 4000 eKr. aikoihin.

Nykyiset tutkijat, Jorma Koivulehto ja Asko Parpola, ovat vakuuttavin kielihistoriallisin perustein päätyneet siihen, että kaikkien uralilaisten kielten alkumuoto ja indoeurooppalaisten vastaava kehitysvaihe ovat olleet samanaikaisia ja vaikuttaneet toisiinsa todennäköisimmin Volgan alajuoksun seutuvilla. Parpola olettaa uralilaisen kielen olleen käytössä jopa Itämereen asti. Suomalaisista tutkijoista Kalevi Wiik perustaa Colin Renfrewin ja Gordon Childen näkemykseen, että Euroopassa puhuttu kieli vaihtui indoeurooppalaiseksi maanviljelyn omaksumisen myötä, ja vanhempi uralilainen kieli syrjäytyi tässä prosessissa. Molempiin näkemyksiin sopii indoeurooppalais - suomalais-ugrilaisen/uralilaisen kontaktipinnan sijoittuminen aro- ja metsä-vyöhykkeiden rajaan. "Me" siis asuimme metsässä ja "ne toiset" elivät aro-elinkeinojen piirissä. Toimeentulotapa ylläpiti etnistä ja kulttuurista identiteettiä, ja kielirajaa samalla paikalla tuhansia vuosia. Tieteessä on kiistelty vuosikymmeniä, ellei vuosisatoja, siitä, olivatko nykyisen Suomen ensimmäiset (jääkaudenjälkeiset) asuttajat "suomenkielisiä" vai eivät. Mahdolliset indoeurooppalaiset kielet ovat pudonneet jo tästä tarkastelusta, ja vaihtoehdot ovat joko uralaiseen / suomalais-ugrilaiseen perheeseen kuuluva kieli tai "tuntematon eurooppalainen kieli". Konsensus näyttää vallitsevan siitä, että viimeistään tyypillisen kampakeramiikan aikaan täällä puhuttiin jo kieltä, jonka myöhempää versiota juuri nyt käytämme. Christian Carpelan määrittelee po. oletetun keramiikan leviämisen yhteydessä tapahtuneen uuden väestön tulon osuvasti: Esitetyn perusteella voin yhtyä C.F.Meinanderin (1984) Tvärminnessä esittämään näkemykseen, että "Sperringsin kulttuurin alku Suomessa merkitsi uutta myös väestön koostumuksen kannalta, mutta kovin kaukaa väestö ei liene tullut, joko Karjalasta tai Ylä-Volgalta". Jos edellytämme, että rekonstruoidun uralilaisen kantakielen esiaste vakiintui Itä-Euroopan metsävyöhykkeen kieleksi jo pioneeriasuttamisen yhteydessä (Carpelan 1996; 1997; vrt Carpelan 1984; 1994), kielellinen vaikutus on ulkoisiin innovaatioihin liittyviä lainasanoja lukuun ottamatta peräisin yhteisestä 'kielivarannosta'. (Ch.Carpelan: "Käännekohtia Suomen esihistoriassa aikavälillä 5100-1000 eKr.", koosteessa "Pohjan Poluilta" Suomen tiedeseura 1999) Seuraava kartta kuvaa kampakeramiikan II-vaiheen alussa tapahtunutta kulttuuri-ekspansiota keskiseltä venäjältä Suomeen. Tuliko sen mukana uusi kieli, siihen ei siis ole lopullista yleisesti hyväksyttyä vastausta, jos sellaista kaivataankaan. "Me", jotka tulimme tänne heti mannerjään vetäydyttyä, olemme samaa porukkaa, kuin ne "me", jotka tulivat jälkijunassa arkeologisesti havaittujen keramiikan aaltojen myötä, mihin käsitykseen tiedekin näyttää päätyvän.

Kartan oranssilla alueella asuivat ne ihmiset, joiden kieltä suomalaisten silloiset esivanhemmat vaikeuksitta ymmärsivät, eli ko. alue oli sen ajan "Suomi". Keramiikattoma sinnitellyt vanhoillinen Skandinavia oli eräänlaista "Lapin maata", jota asuttivatkin nykyiset saamelaiset. Suomeen suuntautui myöhemmin muuttoliikkeitä Volgalta, Baltiasta ja Virosta, ja vähemmässä määrin Skandinaviasta ja Keski-Euroopasta. Kaikille näille maahanmuutoille on yhteistä, että ne toivat tänne kielellistä tai geneettistä ainesta, joka oli kuulunut samaan kokonaisuuteen "suomalaisten" kanssa joskus muinaisuudessa. Saimme siis "omaamme takaisin". Suomalaisten geenit? Menemättä rotu-oppien puolelle, suomalaisten geneettinen laatu on kiinnostanut tutkijoita niin kauan kuin geeneistä on tiedetty. Koska juuremme ovat Euroopassa, sukulaisuutta kuvaavat geneettiset välimatkat muihin läntisen Euroopan populaatioihin ovat pienempiä kuin jopa saamelaisiin, joiden perimää erikoistaa em. Komsa-kulttuurin taannoinen arktinen eristyneisyys? Seuraavassa kartassa suomalaisten ja eräiden muiden kansojen vertailu. Joitain tärkeitäkin kysymyksiä on yhä auki, mutta suomalaisten etnisen, kielellisen ja kulttuurisen alkuperän voi jo määritellä: Olemme aina olleet osa eurooppalaista kansallisuuksien kokonaisuutta. Erikoisuutemme tässä joukossa on vanhakantaisuutemme. Suomalaiset ovat kielellisesti, geneettisesti ja ehkä mielenlaadultaankin lähempänä Euroopan vanhinta väestöä, kuin useimmat muut. Siinä mielessä voimme sanoa: Suomalaiset ovat Euroopan vanhin kansa, joka yhä näyttää siltä, miltä eurooppalaiset näyttivät mammuttien ja luolakarhujen aikaan, ja puhuu kieltä joka juontuu mammutinmetsästäjien kielestä, ja on säilyttänyt sellaista mitä muualla on kadonnut. SUOMEN KIELEN TAUSTA ARKEOLOGISIIN FAKTOIHIN SUHTEUTETTUNA Lähteet:   Carpelan, Christian: "Saamelaisten esihistoria" (kurssi, syksy 2000) Siiriäinen, Ari: "Itä-Euroopan esihistoria" (kurssi, syksy 2000) Merkitsemätön teksti edustaa luennonpitäjän esittämää niin kutsuttua tieteellistä faktaa, nuolisulkeissa < > oleva taas omaa tarkasteluani, jossa pohdin todennäköisiä kielitilanteita. 1)   PALEOLIITTINEN KIVIKAUSI 1.1)   40 000 - 27 000 vuotta sitten Nykyihminen saapui jääkautiseen Eurooppaan noin 45 000 vuotta sitten. Tätä kookasta ja oletettavasti vaaleaa rotua kutsutaan Cro-Magnonin ihmiseksi. Euroopassa asui tuolloin jo hyvin jääkauteen sopeutuneita Neanderthalinihmisiä, jotka kuitenkin katosivat vähitellen nykyihmisen tieltä. Luulöydöistä otettujen näytteiden perusteella nykyihminen ei polveudu neanderthalinihmisestä, eivätkä he ole jättäneet geenejään nykyihmisiin. Cro-magnoidit levittäytyivät suhteellisen nopeasti koko jäättömään Eurooppaan. Tuohon aikaan jäätiköt peittivät pienemmän alueen kuin juuri jääkauden loppua edeltäneen maksimin aikana. 28 000 vuotta sitten Atlantilta Uralille tunnettiin Venus-figuurit, rehevät naishahmot. 24 000 vuotta sitten alkoi kalliomaalaustaide kehittyä. Siihen mennessä nykyihminen, tarkemmin sen cro-magnoidinen rotu, oli saanut kehittyä 20 000 vuotta. <Kieli oli saapujilla todennäköisesti yhtenäinen, ainakin aluksi. Vertailun vuoksi mainittakoon, että uralilaisen kielikunnan moninaisuus on syntynyt nykytietämyksen valossa viimeisten 6 000 vuoden aikana. Vielä laajempi variaatio on indoeurooppalaisen kielikunnan sisällä, joka on mahdollisesti jopa hieman nuorempi. 13 000 vuoden aikana eriytymistä on siis tapahtunut väkisinkin, joten venus-figuurien levintä tuskin tarkoittaa yhtenäistä kielialuetta, etenkin kun muussa aineistossa on havaittavissa alueellisia eroja. Naishahmot levisivät siis ilmeisesti kulttuurisena piirteenä kielellisesti ja geneettisestikin jo eriytyneiden väestöjen keskuuteen.> 1.2)   27 000 - 17 000 vuotta sitten Jääkauden maksimin aikaan Euroopan väestöt olivat jakautuneet kahtaalle: lännessä Pyreneiden niemimaalle (Solutren kulttuuripiiri), idässä laajemmalle alueelle (Gravettekulttuuri). Alppijäätikön ja pohjoisten jäätiköiden (Skandinavia, Brittein niemimaa) välissä oli arktista joutomaata, joka muuttui asuinkelpoiseksi vasta jääkauden päättyessä, eikä väestöä oletettavasti kulkenut refugiosta toiseen. Idässä asutusta oli lähimmillään 250 km päässä jäätikön reunasta, lännessä väli oli lähes kaksinkertainen (400-500 km). Syynä oli Atlantin kylmentävä vaikutus. Tämä vaihe kesti ajanjakson 25 000 - 15 000 cal BC (kalenterivuotta ennen ajanlaskumme alkua eli Kristuksen syntymää, niin kuin kristityt Jeesus Nasaretilaista kutsuvat). <Viimeistään nyt kieli eriytyi kummallakin taholla täysin omaan suuntaansa, vaikka se olisikin ollut aiemmin samaa juurta. 10 000 vuotta on valtavan pitkä aika, ja erilliskehitystä tapahtuu väkisinkin.> (Käsitys jääkauden kylmyysmaksimin, eli rajoitetun ajan siis, väestön jakautumisesta kahteen refugioon on Suomessa esittänyt mm. Milton Nunez. Tämä visio esitellään ylempänä tällä sivulla. Vakavaa kritiikkiäkin on kuulunut. Mm. Hans Peter Schulz toteaa tämän eriytymisen epätodennäköiseksi, koska on tiettyjä syitä olettaa juuri tuohon ajankohtaan laajaa edestakaista muuttoliikettä juuri Keski-Saksan alueelle, -siis sille vyöhykkeelle, jonka olisi pitänyt eristää ko. refugiot toisistaan. "Allerödin alussa nimittäin Saksan länsiosassa sijaitsevan Eifelvuoriston tulivuoret aktivoituivat. Tuhoisin oli Laachin tulivuoren purkaus, joka peitti tuhkalla laajoja alueita Keski-Euroopasta ... Geologisten arvioiden mukaan vulkaaninen toiminta kesti suunnilleen yhden vuosituhannen ajan ... Siinä valossa Federmesser- ja Bromme-aineistojen leviäminen kauas itään saattoi olla merkki siitä, että ihmisryhmät pakenivat luonnonkatastrofin tieltä tuhoutuneista elinympäristöistään. Jos asia oli näin, se aiheutti länsi- ja itäeurooppalaisten ihmisryhmien sekoittumisen silloisella tundravyöhykkeellä Pohjois-Puolasta Keski-Venäjälle." (Suomen Museo 1996) Schultz johtaa tällähetkellä Susiluolan kaivauksia. P.Kemppainen) 1.3)   17 000 - 12 000 vuotta sitten Jääkauden alkaessa heiketä syntyy läntisen refugion pohjalta Magdalenien kulttuuri. Tämän levitessä pakenevan jäätikön perässä pohjoiseen syntyy Hampurin kulttuuri, joka ulottuu Brittein niemimaalta (oma nimitykseni; tähän aikaan Manner-Eurooppa ulottui nykyisille Brittein saarille asti) Puolaan (14 - 12 000 cal BC). Puolassa lienee tapahtunut ensimmäinen kohtaaminen läntisen ja itäisen väestön välillä. <Kielellinen eriytyminen pääsee vauhtiin, kun väestö levittäytyy, ja erityisesti kahden erikielisen väestön kohdatessa Puolassa sikäläisten murteiden kehittyminen omaan suuntaansa kiihtyy. Alueen erilähtöisiin murteisiin kehittyy tuolle alueelle ominaisia areaalipiirteitä, jotka eivät välttämättä leviä kauemmas länteen tai itään.> ("Hampurin teknokompleksin alkuperä on edelleen hämärän peitossa. Se ilmestyi jo Magdalenien IV:n alkuvaiheessa, kun Magdalenienin ekspansio oli saavuttanut vasta Keski-Ranskan ja Etelä-Saksan. Jos tarkastellaan populaatioiden etelästä pohjoiseen suuntautunutaa liikettä, olisi "hypyn" täytynyt tapahtua noin 600-800 km:n asumattoman vyöhykkeen yli, jättämättä sinne kuitenkaan jälkiä. Myös esinetypologisessa vertailussa on ongelmia, koska Hampurin aineistossa on sekä itäisiä Gravettienin elementtejä että Magdalenienin elementtejä." (Hans-Peter Schulz, Muinaistutkija 4/98) Ylempänä olevassa giffissä ei siitä syystä oteta kantaa Hampurin alkuperään. Hampurin leviäminen liittyy entisen suurriistan katoamiseen ja uuteen peuranmetsästys-elinkeinoon, mikä innovaatio kehittyi Hampurin seuduilla ja levisi sitten laajemmalle. Eri refugioiden väki oli siis sekoittunut jo Hampurin kulttuurissa. P.Kemppainen) 2)   MESOLIITTINEN KIVIKAUSI 2.1)   12 000 - 9 000 vuotta sitten, Länsi-Eurooppa Läntinen väestö asuttaa jo Tanskan, eteläisimmän Ruotsin (joka kuuluu Manner-Eurooppaan ja jonka salmi erottaa Skandinaviasta) ja Norjan rannikon edeten aina pohjoisimpaan Ruijaan asti, jonka löytöpaikan mukaan kulttuuria nimitetään Komsan kulttuuriksi. Vanhimmat ja eteläisimmät Norjan rannikon asuinalueet ovat ilmeisimmin jääneet veden alle. Mesoliittisella kaudella lämpenevään Eurooppaan on saattanut siirtyä Afrikasta lämpimän ilmanalan väestöä, joka täyttää Etelä-Eurooppaa sitä mukaa, kun cro-magnoidien jälkeläiset siirtyivät oman ilmastovyöhykkeensä perässä pohjoiseen. Tämä oletettu mesoliittinen tulokasväestö, joka edusti välimerenrotua, oli pienikasvuisempaa ja tummapigmenttisempää kuin alkuperäinen cro-magnoidinen väestö, joka oli mesoliittiselle kaudelle tultaessa huomattavan suurikokoista. Etelä-Ruotsista on löydetty jäänteet metsästäjästä, jonka lasketaan olleen eläessään yli 180 cm pitkä. Tarkempi tutkimus paljasti tämän metsästäjän synnyttäneen useita lapsia. <Komsan kieli periytyy läntisestä refugiosta, mutta toki tähän aikaan (tuhansien vuosien hitaan levittäytymisen aikana) oli eriytymisen tuloksena syntynyt todennäköisesti jo useita tällaisia länsieuroopansukuisia kieliä. Baskin kieli saattaa olla jäänne etelästä saapuneista välimerenrotua edustavista ihmisistä, mutta se saattaa edustaa myös vanhaa paleoliittisen kauden länsieurooppalaista kieltä. Tästä ei ole tietoa, on vain mielipiteitä.> (Komsan läntinen alkuperä on oletettu myös ylemmässä tarkastelussa. Baskin mesoliittisuus erottaa sen loogisesti paleo-eurooppalaisesta väestöstä, sillä Magdalenienin levittäytyessä pohjoiseen etelästä tuli uutta väkeä -kuten Häkkinen mainitsee- jonka kivityö oli karkeampaa. Väestön jatkuvuus Iberian niemimaalla ja Pyreneillä siis katkesi. Baskien ei-paleoliittisuutta [Euroopassa] tukevat loogiset päätelmät. Kemppainen) 2.2)   Itä-Eurooppa Pohjois-Venäjällä vain pieni kaistale pohjoisinta rannikkoa oli jään alla. Niinpä ihmisasutus saattoi levitä paljon laajemmalle kuin läntisessä Euroopassa, ja kielellinen eriytyminen sai otolliset olosuhteet. Itse asiassa Itä-Euroopassa ei ole syytä puhua refugiosta eli pakoalueesta, koska siellä väestön ei ollut pakko palata pienelle alueelle. Näin ollen 30 000 vuotta aiemmin alkanut kielellinen eriytyminen saattoi jatkua ja monimuotoisuus saattoi säilyä edelleen. Swidryn kulttuurialue Puolan ja Valko-Venäjän alueella oli läntisin itäisen Euroopan kulttuuripiiri. Sen itäpuolella oli toinen kulttuuripiiri ja vielä idempänä Etelä-Uralilla päin vielä ainakin yksi. Baltiaan on tullut vaikutteita sekä läntisen Euroopan Ahrensburgin kulttuurista, itäisen Keski-Euroopan Swidrystä että lisäksi itäisemmistä kulttuureista. On luonnollista, että mannerjäätikön vetäytyessä Skandinavian Kölivuorille väestö kaikilta suunnilta laajensi reviiriään sulamisvesien alta vapautuville maille. Post-swidryläinen kulttuuri levisi Baltiasta koilliseen, jossa se limittyi Etelä-Uralilta lähteneen kulttuurin kanssa. Jälkimmäinen ei levinnyt Karjalaan asti. Suomeen saapuneet väestöt jatkoivat levittäytymistään. Eteläiseen Suomeen syntyi Suomusjärven kulttuuri, kun taas itäisessä ja pohjoisessa Suomessa oli erilaisia kulttuureja. Äänisjärvellä, Laatokan itäpuolella, olevasta Olennij Ostrovin mesoliittisesta kalmistosta on löydetty kahta eri väestöä, joista kumpikin on europidisia. Niin sanotut mongolikallotulkinnat johtuvat kallojen väärinkasaamisesta. Hampaiden perusteella toisten alkuperä on läntisessä Euroopassa, toisten itäisessä. Eri itäisiä ryhmittymiä ei ole kuitenkaan mahdollista erottaa tällä perusteella. <Baltiassa ja sen itäpuolella kohtasivat siis useita eri kieliä ja kulttuureja puhuvat väestöt. Näiden samojen väestöjen jälkeläiset levittäytyivät sitten pohjoiseen, Karjalaan ja Suomeen. Emme tiedä, mikä kielimuoto jäi milläkin alueella vallitsevaksi, ja jonkin kielialueen sisälle jäänyt erikielinen väestö todennäköisesti omaksui ajan mittaan alueen vallitsevan kielen. Suomessakin on voitu alkuasutuksen saavuttaessa pohjoisen puhua useita erilähtöisiä kieliä. Pohjoisimmassa Suomessa nämä itäisestä Euroopasta lähteneiden kielten puhujat kohtasivat läntisestä Euroopasta saapuneen komsalaisen väestön, ja kontaktialueen kielimuotojen sisäinen kehitys sai taas impulssin. Joitain yhteisiä piirteitäkin varmasti kehittyi.> (Suomen esikeraamimen väestö on saattanut jakaantua pohjoiseen ja eteläiseen joukkoon. Keramiikan levitessä itäiseen Fennoskandiaan kehittyi kaksi eri tyyliä, joiden jakautuma ei viittaa kahteen erilaiseen ulkoiseen impulssiin. Tyylit siis korostavat olemassaollutta "heimo"-jakoa. Eteläinen: Perinki (Sperrings); Pohjoinen: SÄR-1 [Löytöpaikan mukaan]. SÄR-keramiikkaa levisi myös Komsan vanhalle alueelle Inarin-Tenon -seudulle ja Varanginvuonoon, mutta yhteensulautunut väestö, komsa+eteläiset, luopui keramiikasta ilmeisesti korostaakseen identiteettiään. Kemppainen) 3)   KERAAMINEN AIKA Balkanilla ja Etelä-Uralilla keramiikka tunnettiin jo 7 000 cal BC. Näille alueille keramiikka oli levinnyt lähi-Idästä. Ylä-Volgalle keramiikka levisi Mustanmeren pohjoispuolelta vuoteen 5 900 cal BC mennessä. Ylä-Volgalta keramiikanvalmistustaito levisi Ääniselle 5 300 cal BC mennessä, Etelä-Suomeen 4 900 cal BC mennessä ja Pohjois-Suomeen ja Kuolan niemimaalle 4 400 cal BC mennessä. Kullakin alueella keramiikka oli omanlaistaan, mikä kertoo väestöjen eroavista identiteeteistä. Suomen leveimmän osan pohjoispuolella (Etelä-Pohjanmaalta Ilomantsiin) oli Säräisniemi 1 -keramiikkaa, sen eteläpuolella Sperrings 1 -keramiikkaa. <Keramiikan mukana on saattanut levitä uusi kieli joillekin alueille tai kaikille, tai kaikki alueet ovat säilyttäneet oman alkuperäisen kielensä.> 4)   YHTEENVETO <Nykyisten suomalaisten uralilaissukuinen kieli voi olla peräisin joko joltakin maan alkuasuttajaväestöistä tai joltakin myöhemmin lähialueilla vaikuttaneelta väestöltä, esim. ylävolgalaisilta. Keramiikka omaksuttiin sieltä, ja sen mukana on varmasti tullut uutta kulttuuri-innovaatiota kuvaavaa sanastoakin. Joillain alueilla esim. ylävolgalaisten kulttuurisen ylivoimaisuuden ihannointi on voinut aiheuttaa kielenvaihdon. Innovaatioaaltoja on saapunut Ylä-Volgalta Suomeen useita senkin jälkeen, ja vieläpä joku näistäkin on voinut levittää uralilaisen kielimuodon maahamme, jos Ylä-Volgalle on uuden vaikutuksen mukana tullut uutta väestöä esim. idempää. Uralilaisia kieliä puhutaan kuitenkin Pohjois-Skandinaviasta Länsi-Siperiaan ulottuvalla alueella, joten on luonnollista etsiä kielen lähtökohtaa vaikutusalueen keskivaiheilta, eli juuri Volgan alueelta.> Jaakko Häkkinen Kiitämme J.H:stä valaisevasta esseestä, ja takaisin Carpelaniin